maanantai 30. joulukuuta 2013

Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Getting married in 8 months and 15 days. Hassua, miten jokin päivä voi tuntua yhtä aikaa ihan mielettömän kaukaiselta ja kuitenkin olevan niin pelottavan lähellä. Ja miten jokin asia voi tuntua tosi epätodelliselta, mutta kuitenkin iskevän täysin voimin vasten kasvoja.


Täällä siis 21 -vuotias syyskuun morsian, joka asustele Hyvinkäällä 6 -vuotiaan karvapallon ja 23 -vuotiaan sulhon kanssa, opiskelee ammattikorkeakoulussa sosionomiksi, kutoo sukkia, lukee hyviä kirjoja, laittaa mielellään ruokaa ja tosiaan järjestää itsensä (ja vähän sen sulhonkin) näköisiä häitä vuodelle 2014. Lähes kaikissa edellämainituissa aktiviteeteissa mukana häärää myös parhaista parhain kaasoni, joka luultavasti tulee kovinkin tutuksi tulevien kuukausien aikana, halusi sitä tai ei :)

Tilanne hääjärjestelyjen suhteen on tällä hetkellä se, että kihloja vaihdettiin ihan hilkun verran reilu vuosi sitten, eli jouluaattona 2012, hääpäivä päätettiin ja kirkko varattiin 16.9.2013 ja sen jälkeen on tehty suunnitelmia lähinnä ajatuksen tasolla, mutta varsinaisesti homma potkaistaan käyntiin nyt vuoden vaihteessa ja sen tiimoilta inspiroiduin myös kirjoittamaan blogia tätä projektia koskien. Suurin motiivini kirjoittamiselle on saada itselleni pysyvä muisto häitä edeltävien kuukausien tohinasta ja fiiliksistä, niin että sitä voi sitten vuosienkin päästä palata lueskelemaan ja ehkä jopa jonain päivänä esitellä jälkipolville, mutta olen toki myös iloinen, mikäli blogista on iloa/hyötyä kanssamorsiammille omissa valmisteluissaan.


Tervetuloa!

2 kommenttia:

  1. Oi miten kiva löytää taas uusi blogi :) Onnea teille ja jään innolla seuraamaan suunnitteluaikaanne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mukavaa, että löysit tänne ja oikein isosti tervetuloa tätä matkaa seuraamaan :)

      Poista